Pari viikkoa sitten kirjoittamani seksiblogin jatkeeksi sopivat huumeet ja rokkenrolli, jonkun mukaan kun mitään muuta ei tarvitakaan. En ole samaa mieltä, mutta ajoittain wildsiden kutsu on kuuma. Kolikoilla kun on kääntöpuolensa.

Esikoismukulan luokan viimeinen ala-aste (tiedän joo ettei ole olemassa ala-asteita, on alakouluja, mutta kasarilapselle asteet elävät forever!) disco pidetään tänään. Oppilaat olivat saaneet heitellä ilmaan ehdotuksia illan ohjelmasta, ja opettaja laittoi litanian Wilman kautta vanhempienkin luettavaksi. Lapset, kuudesluokkalaiset, halusivat "Mielisairaalapolun", jossa hullut jahtaisivat puukkojen kanssa hampaat irvessä. He halusivat puffettiin "huumeita ja munkkeja". Sekä verisiä narkkareita haahuilemaan nurkkiin. Koska kyseessä on vappudisco, niin ihan hyvinhän nuo olisivat teemaan sopineet vaikka leikki kuitenkin leikkinä. Epäilemättä ehdotukset on murkkujen suusta heitelty hyvänä läppänä, ja opettajakin osoitti avarakatseisuutta informoimalla vanhempia siitä, mitä muksujen päissä oikeasti liikkuu. Yläasteelle on matkaa kivenheitto, ja kuilu lapsenmaailman ja teinimaailman välillä syvempi kuin Mariaanien hauta. Välituntifutis vaihtuu välituntiröökiin. Nuoruus on käsissä suunnattoman kallisarvoisena, ja niin helposti hukattavana. Huumeita , päihteitä, vaaroja ja vaarojen katkeransuloisia houkutuksia on kaikkialla. Sex and Drugs And Rock`n`Roll. Ja korvaushoitojonoon on matkaa pelottavan vähän (jos inhorealismiin sorrutaan).

Elokuvatarkastamo tai mikä lie kielsi Reindeerspottingin alle 18-vuotiailta, koska heidän mielestään siinä näytettiin narkkarielämä houkuttelevassa valossa. Minä en löytänyt Jani Raapanan varastetuilla rahoilla kustannetulta matkalta Rovaniemen perukoilta Eurooppaan mitään hohdokasta. Pariisissa oli hetken paratiisinportti rakosellaan, kun Subutexeja sai hakea muovikassilla. Maailma voi olla ällöttävän kaunis päihdehuurun takaa tiirailtuna, mutta todellisuus potkii lopulta munille. Olen miettinyt, että kun narkkaamisesta ja juomisesta tai mistä tahansa kemiallisesta todellisuuspaosta tulee elämäntapa, vallitseva todellisuus, ei jää muuta kuin pako. Kaikki normaali ja tavallinen ja todellinen, kaikki mihin liittyy tulevaisuus ja jatkumo ja suunnitelmallisuus, muuttuu Demoniksi ja Perkeleeksi kintereillä. Huominen ajaa takaa silmät kiiluen ja vaatii menemään eteenpäin, tarttumaan tilaisuuksiin, tekemään jotain, vaikka haluaisi vain jumittua hetkeen ja jäädä siihen. Olla piilossa ja olla irrallinen.

Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta elämästä narkkarina eikä minua ole onnistunut viemään pullokaan. Edes nikotiini ei ole saanut napattua niskalenkkiinsä. Pysyvästi ainakaan.  Vaikka aivan kaikki ainekset ovatkin olleet valmiiksi kattilassa odottamassa vain että joku laittaa levyn päälle. En minä ole laseihin sylkenyt enkä pulloihinkaan, paljon villimmässä nuoruudessani ( en suostu laskemaan itseäni vanhaksi tai keski-ikäiseksikään vieläkään) iloliemet ovat virranneet vuolainakin puroina eikä minua joskus paljonkaan kiinnostanut maailma baaria pidemmällä. Ja kyllä, HOASin opiskelijakämpissä Helsingin suurkaupunkihumussa oli huumeita tyrkyllä. Myös kovia, aivan ilmaiseksi. Ja kyllä, joskus sanoin kyllä. Minun juttuni ne eivät sitten olletkaan, kohtalolla taisi olla joku muu suunnitelma allekirjoittaneen varalle. Reunoilla kuitenkin kävin, kurkkimassa sinne "villimmälle puolelle" jossa olisi ollut tarjolla pikatie helvettiin paratiisin kautta. Elämän hulvaton arpapeli, et tiedä mikä kortti kohdallesi osuu. Kenelle ne pikatiet helvettiin on kullalla sivelty. Minulle eivät olleet. Joskus siltä suunnalta kuitenkin kuuluu vielä huminaa, vaikka ollaan kaukana niin ajoittain vilkaisen itseäni peiliin ja kysyn, että onko sinne liittymiä vielä tulossa ja painetaanko niiden kohdalla kaasua? Mun kaappiluurankoni, olisinko ilman niitä edes tässä?

Ei se mitään sattumaa ole, että ajauduin päihde- ja mielenterveysalalle töihin. Minua kiinnostaa tarina sortuneen takana, itsensä päihdyttämisen tarpeen mysteeri ja se mitä näkyy siellä toisella puolella. Narkkarielämässä ei ole gloriaa. Ja jos ihan alussa onkin, vaaran ja laittomuuden ja vapauden ja minkä lie huumaava houkutus, se karisee pian. Olen imenyt itseeni tarinoita, matkoja, kertomuksia hengailusta huumemaailmassa. Kun et kyennytkään maksamaan velkojasi, ja sait mahdollisuuden kuitata ne piikittämällä itsesi kuoliaaksi yliannostuksella. Onko tuossa tulevaisuudesta sellainen visio, jonka seiskaluokkalainen haluaa allekirjoittaa kun polttelee kotibileissä ensimmäisen jointtinsa? Reindeerspotting pitäisi näyttää nyt, kuudesluokkalaisille. Tiesittekö, että ne katkovat sormet kun et kykene maksamaan? Ja loppujenlopuksi et kykene, koska tarpeesi ylittää sen mihin kykenet. Joudut vankilaan, eikä siellä lopu mikään etkä sinä ole siellä turvassa. Millä ajattelisit että piikkinsä ja pillerinsä, trippinsä ja troppinsa kustantaa työtön ja rahaton nuori nainen? Ei niitä pikavipeillä maksella, ei ainakaan pitkään. Ruumiilla, omalla ruumiilla. Niissä kämpissä, joiden ovia on hakattu kirveillä, joissa vielä ehkä on paikalla ne lapset joita ei vielä ole huostaanotettu, niissä juuri kierrätät oman ruumiisi että selviät huomiseen. Tai sen yli. Ja onhan siellä jossain "helpon rahan houkutus", kamakauppiaat kaulaansa myöten rahassa ja myöhemmin kusessa, tai sitten ei. Mitä minä voin tulevaisuudessa työssäni antaa niille, joiden pikitiet oli lehtikullattu? Sen, että minä näen Ihmisen.

Ihminenhän sinä olit vaan, eksyksissä ja yksin, kyllästynyt ja nuori, vihainen ja levoton. Herkille sieluille maailma on kova paikka, liian kova paikka, eikä siitä pakenemisen tarpeeseen paljoa tarvita. Päihdeongelmaisissa heitä on paljon, varmaan huomattavasti keskivertoväestöä enemmän. Lahjakkaita, älykkäitä, luovia, poikkeuksellisia. Ei ole olemassa valmiita vastauksia, ei oikeita teitä joille meidän kuuluisi määrätietoisesti astella. Minä voin toivoa parasta, niin niille asiakkaille joita tulevaisuudessa työssäni kohtaan, kuin omille lapsillenikin. Ja toisaalta, mikä se paras on? Onko päihteiden kanssa olemassa kultaista keskitietä? Miksi joku voi tanssia läpi elämänsä kuin trapetsilla, siedättää sielunsa huumeilla ja pysyä silti pinnalla. Olla ehkä onnellinenkin. Ja toinen huuhtoutuu alas alimpaan likaviemäriin, jossa paskatulva vie mennessään. Oli miten oli, kaiken takana on aina ihminen. Olitpa sitten kuka vaan, sinä eksynyt vihainen levoton, sinä kodeiinin ja kannabiksen ja pirin ja bentsojen ja vaikka kärpässienten lämmin ystävä, sinä olet ihminen. Se markkinoitiin sinulle vapautena ja sinusta tuli vanki. Minä en tuomitse ketään, enkä usko että kenelläkään on oikeutta tuomita ketään. Usein vedän kulmani tiukkaan kurttuun, kun pehmustetuissa ämpäreissään kasvaneet huutelevat madonlukuja narkkareille ja juopoille. Ei ole mitään mustavalkoista, on ainoastaan 9 miljardia harmaan sävyä. Niin, ja ne kolikoiden kääntöpuolet. FlowerPower ja kannabispsykoosi.  FlowerPower tai kannabispsykoosi. Tai pelkästään tai.

Niin ja Rock`n`Roll. Ja taide. Helmet olisivat jääneet löytymättä, timantit hiomatta ilman päihteitä. LSD. Jos ei sitä olisi ollut? Absintti? Marihuana?

"I had a Dream. Everyone Was Wearing Flowers And Smoking Them."

Uni. Vai visio?