Luulosairaus on huvittava juttu.Luulosairaus eli hypokondria on kuin elämä itse, kuolleisuus on 100 prosenttia. Elinaika ennuste jotain sekunnin ja 100 vuoden väliltä.

Taisin olla 7-vuotias kun se iski ensimmäisen kerran. Istuin koulun ruokalassa, ikkunoihin oli teipattu lumihiutaleita. Yht`äkkiä sydämen läpi kulkee kammottava vihlaisu, hengitys pysähtyy. Olen aivan varma, että saan sydänkohtauksen. Ekaluokkalainen tilttaamassa sydäninfarktiin, todennäköisyys on epäilemättä suuren suuri. Mutta mahdollisuus on olemassa, ja se riittää. Alan odottaa uusia vihlaisuja, pidätän hengitystä ja kuuntelen onko sydän lakannut lyömästä vai ei. En kerro kauheaa totuutta kenellekään, puntaroin sitä kauhistuneena lapsen päässäni ja odotan milloin viikatemies tulee ja nappaa mukaansa. Jälkikäteen kun ajattelen, haluaisin matkustaa aikakoneella pikavauhtia sinne kaukaiseen vuoteen -84 ja sanoa että ei sua mikään vaivaa. Pumppusi tulee tikittämään vielä pitkään, sinä tunnollinen ja kiltteytesi jo varhain sairastuttama lapsiparka. Mene ja riko pari ikkunaa. Revi yksi kouluvihko. Älä ole nätisti äläkä reipas. Älä! Mutta en mä pääse. Ja se mukula kasvaa olemaan nätisti, ja sen sydäntä vihloo ajoittain ja lujaa.

Kymmenen vuotiaana iskee rintasyöpä. Miksi kukaan ei kertonut niistä mötiköistä jotka eräänä yönä vain ilmestyvät tyttölapsosten litteiden rintakehien päälle? Sellaiset kovat kuhmurat, ehkä peukalonpään kokoiset juuri niille paikoille joihin myöhemmin on tarkoitus kasvaa jonkinlaiset tissit. Noh, mä odottelen niiden tissien tuloa yhä, mutta rintasyöpäpelko ei ole kadonnut minnekään. Kiitti vitusti kaikista niistä "Roosa Nauha"-tuotteista joita on siroteltu ympäriinsä pitkin kauppoja ja kaikkialle. Älä unohda nainen, että joka kymmenes teistä saa sen. Se voi tulla salakavalasti hiipien, ja ennen kuin olet ehtinyt ääneen sanoa "kyhmy" se on jo levinnyt tappavana rihmastona sisäelimiisi ja  jokaiseen imusolmukkeesseen. Muista, että rintasyöpä on se pelottava peikko jota sinun tulee pelkäämään. Tutki säännöllisesti rintasi, ja jos laiminlyöt tissiesi taukoamattoman hiplaamisen ja maitorauhasten raivoisan runnomisen, älä saatana valita kun syöpä on levällään pitkin ryntäitä. Ai niin joo, älä unohda että stressaaminen ja sellainen naiselle ominainen sydänsureminen altistaa rintasyövälle mennentullen. Jos on tullut itkeskelyä ja ulvottua miesten perään tai muuten vaan oltua kulliotsassa, niin rintasyöpä on jo pusakkasi alla piilossa. Avaatpa minkätahansa naistenlehden se hyppää silmille. Selviytymistarinoita, kaksikymppisiä sairastuneita, kuudetta kertaa sairastuneita, tissittömiä mutta elossa, thank God! Kiltti ja mukava ja tunnollinen hypokondrikko herää yöllä tuskanhikisenä tunnustelemaan tissejään. Ne ovat muhkuraiset ja jumalattoman kipeät. Minkävärisiä kukkia hautajaisiin?! Kysyt lääkäriltä mahdollisuutta päästä mammografiaan ja sinut viittä vaille heitetään ulos. Ehei kuule, ei täällä aleta turhan takia alle viisikymppisten tissejä läpivalaisemaan. Koitat piipittää siinä sitten kaikista niistä radion ja telkkarin ja lehtien vaativista tietoiskuista joissa jokaista naista velvoitetaan vaanimaan lollojaan aamusta iltaan, jotta puhjennut syöpäperkele saadaan ajoissa nitistettyä. Että vaanittu on nyt, jumalauta, eikä näistä hernepusseista ja papusäkeistä ota selvää hullukaan. Mutta olkoon sitten. Rehottakoon. Rintasyöpä.

Sitten on ollut kaikenlaista muutakin kremppaa. Imusolmukkeet turpoilee. Joskus on yöllä hiki tai toisinaan vähän kylmä. Netissä sanottiin, että olisi näiden oireiden perusteella imusolmukesyöpää. Kuumettakin taisi olla toissa viikolla vai oliko se viime kuussa? Hypokondrikon sydän hakkaa hulluna tietokoneen kalmankalpeassa valossa, hiki pisaroi otsalle. Ja nyt, eikö juuri muuten nyt vihlaissut oikealta ylämahasta?? Maksa. Syöpä. Heittäydyt selällesi sänkyyn ja tunnustelet oikean kylkikaaresi alareunaa. Pullottaako siellä joku? Vai pullottaako sittenkin vasemmalla puolella?? Haima. Siitä syövästä ei parane kukaan. Alat vahdata käsipeilistä ikkunan edessä silmänvalkuaistesi väriä. Mitä enemmän vahtaat, sen keltaisemmat ne ovat. Menet hepatiittitestiin, vaikkei tartunta ole mahdollinen kai edes teoriassa. Huokaiset noin minuutin verran helpotuksesta, kun testi on negatiivinen. Mutta sitten onkin jo kyynärtaipeessa arveluttava luomi tai maha kipeä oudolla ja syöpäisellä tavalla. Tiesittekö, että melanooma voi olla myös väritön? Haa haa, mitä sitten vaikka luomesi ovatkin nättejä ja pyöreitä ja symmetrisiä ja läpimitaltaan alle 0,6 cm eivätkä kutise tai vuoda verta. Sulla voi olla jossain VÄRITÖN luomi, vaikka päänahassa hiusten alla. Persvaossa jonne et näe peililläkkän. Siellä se muhii, melanooma, ja lähettää etäispesäkkeitään pitkin suojatonta ruhoasi. Yskittääkö? No niin, se on keuhkoissa sitten! Keuhkosyövän paranemisprosenttihan on alle kuusi. Otatko tammiarkun vai ihan jonkun halvan vaan? Koska olit viimeksi HIV testissä? Mitä sitten vaikka olisit ollut puolisolle uskollinen viimeiset 19 vuotta. Hän on pettänyt sinua vuosi sitten pikkujouluissa sellaisen tyypin kanssa jonka entinen vaimo oli seurustellut entisen narkkarin kanssa jolla oli HIV. Jaa miten niin ei ole mahdollista? Kultapieni, miten niin EI ole mahdollista? Ja muista tarkkailla säännöllisin väliajoin paskasi väri ja koostumus, siitäkin voi päätellä aika paljon. Rohkeasti vaan kasvot pönttöön ja kakkaa tutkimaan. Ettei vain olisi verta siinä joukossa, ihan pieni pisara ainakin? Voihan ne olla pukamatkin, mutta paksusuolensyöpä ei tule kuule kello kaulassa. Siinä vaiheessa kun veren kakkiminen alkaa, on jo usein liian myöhäistä. Valitettavasti. Mutta hei, no panic, eihän täältä hengissä selvitä kuitenkaan!

Tuommoista se vähän on. Hypokondria elämä, eikä se naurata ollenkaan niin paljon kuin harmittoman luulosairauden naurattavan luulisi. Ja mikä on sitten kaiken tuon psykoottisen elimistön kyttäämisen taustalla? Aina kun olen törmännyt kaltaiseeni, hypokondrikkoon, peruskuvio on lähes aina sama. Naisia. Elämä ei ole aina käsitellyt silkkihansikkain, on kasvettu olemaan avuksi muille, sivuuttamaan usein kaikki omat tarpeet, olemaan reippaita ja kilttejä ja nätisti. Jossain vaiheessa on kapinoitu lujaa ja tehty asioita joiden paskamaiset seuraukset ovat kolisseet omiin nilkkoihin. Miesten kanssa ei ole mennyt ihan putkeen. vastuu kaikesta on jäänyt liian usein omille harteille. On ollut sitä sun tätä, huolia elämän liian monella sektorilla, taipumusta kaikkivoipaisuuteen, kyvyttömyyttä sanoa että "vittu minä en jaksa enää yhtä vitun sekuntiakaan", loputonta "kyllä se tästä"-mantran hokemista. Paniikkikohtauksia ja unettomuutta. Naiset, ihanaiset naiset, minä tunnen teidän tuskanne kyllä! Aina kun olen teihin törmännyt, ja tietänette itsekin keitä olette te kaikki rintasyöpäpelkoiset ja sydänoireiset ja sepelvaltimotukkeutuneet nuoret TERVEET naisimmeiset,  on mun vihlovan sydämeni alapuolella hulmahtanut. Sama vene, samat tuulet. Kun on tottunut siihen, että viime kädessä vastuu kaikesta on kuitenkin itsellä, suurimmaksi peloksi muuttu se, että jos se ainoa mihin aina voi luottaa pettääkin? Mitä jos MINÄ petän, tai paremminkin jos minun RUUMIINI pettää? Että entä jos siellä onkin nyt syöpä poikineen tai tukkeutunut sepelvaltimo tai neliraajahalvaukseen johtava MS-tauti? Kuka vittu sitten hoitaa tämän kaiken? Siinä sitä sitten pyörit tuskaisena sänkysi pohjalla ja mietit miten kuolema tulee ja kolkkaa, vaikka niin paljon on tekemättä ja sanomatta. Siihen sekoittuu samalla pieni annos hykerryttävää marttyyriutta. Sittenpähän tiedätte, kun minua ei ole, että mitä tilistä jää!!

Joo-o. Ihmisen elämä iloineen ja suruineen. Ärtynyt paksusuoli ja refluksitauti ja jännitysniskat ja öisin piloille narskutetut hampaat. Kiltti tyttö loppuun asti, vai kuinka? Kyllä mulla usein käy mielessä, tai no mitä helvettiä nykyään ihan taukoamatta käy mielessä, että entä jos rikkoisi ne pari ikkunaa? Että Rouva on kuulkaas nyt vähän väsynyt, eikä se väsymys ole nukuttavissa pois. Että VITUTTAA, ihan sieluttomasti VITUTTAA. Loppuisikohan se sitten siihen, pattien kanssa panikoiminen ja öinen hampaiden kirskutus. Voi olla. 

Towanda. Towanda !